A-pentue aka Daltonin veljekset maailmaan
Huh huh, mistähän sitä edes aloittaa. Vaikka siitä, että kuka ihme antoi meille luvan alkaa kasvattajiksi :D Vitsi, vitsi. Mutta kyllähän tämä vähän käsittämättömältä tuntuu, kun tätä pentuetta on pohdittu, suunniteltu ja toivottu erittäin pitkään. Ja vaikka tätä on suunniteltu pitkään, niin varmaankaan kenellekkään, joka meidät tuntee, ei tule yllätyksenä, että jätettiin moni asia silti viime tippaan. Kuten esim. pentulaatikko. Tarvikkeet kyllä sitä varten oli ostettu jo hyvissä ajoin, mutta itse rakentaminen sitten oli jäänyt. Laatikkohan valmistui perjantaina illalla ja turvakaiteet sunnuntaina päivällä. Eli ei yhtään liian aikaisin... Mutta palataan muutama päivä taaksepäin synnytykseen.
Viime viikolla aina Lumoksen lämpöä mitatessa syke alkoi nousemaan ja jännitys kohosi, mutta mittari näytti normaalia lukemaa useamman päivän. Sunnuntaina aamusta mittari sitten näyttikin 36,7° ja samaan aikaan malttamattomuus ja pieni paniikki nostivat päätään. Tuli kyllä koettua tunteiden koko kirjo, koska meillä kummallakaan ei ollut kokemusta koiran synnytyksestä. Onneksi meillä oli vahva tukiverkko langan päässä, sillä Anulle oli tietenkin päivitetty tilanteesta ahkeraan sekä Saanan ihana työkaveri oli lupautunut doulaksi ja tulemaan avustamaan synnytyksessä, jos tarpeen. Kiitos tästä Iina tuhannesti!
Kaikki sujui kuitenkin kuin lähes oppikirjasta. Sunnuntai-iltana Lumos kieltäytyi syömästä ja teki aktiivisesti pesää pentulaatikkoon. Sunnuntai-maanantai välisenä yönä puolen yön aikaan alkoi selvästi avautumisvaihe, Lumos oli koko yön levoton, läähätti ja herätteli vähän väliä, kun tarvitsi tukea ja rakkautta. Ja vaikka kaikista ennakko-oletuksista huolimatta povattiin yösynnytystä, sitä ei kuitenkaan tapahtunut.
Maanantaina noin puolen päivän aikaan alkoi ensimmäiset supistukset. Siitä ei sitten kovin kauaa mennytkään, kun Lumos alkoi ponnistamaan. Ensin hieman epäluuloisena pohdittiin, olikohan tuo ponnistus, mutta käden kun laittoi vatsalle, olihan se aivan selvä ponnistus. Ensimmäinen eli sininen poika syntyikin klo 13:24 hyvävointisena ja oikein ponnekkaana. Lumos alkuun keskittyi jälkeisten syömiseen, ennenkuin huomasi pennun. Tässä vaiheessa oltiin jo avustettu pentu kalvoista. Lumos alkoi samantien hoivaamaan ja putsaamaan pentua. Pentu myös löysi nisälle samantien ja pääsi maitobaarin makuun. Taisi siinä sitten myös itse kullakin roskia mennä hieman silmään.
Seuraavat supistukset alkoivat melko nopeasti ensimmäisen syntymän jälkeen ja toinen poika eli punainen syntyi klo 14:56. Punainen olikin melkoinen chunkyboy ja pentueen suurin. Tästä alle tunnin päästä tupsahti kolmas poika eli ruskea klo 15:39. Ja hän nimenomaan tupsahti, Lumos ei kerennyt edes kunnolla ponnistamaan, kun pentu oli jo ulkona ja itse juuri muuta tekemässä kädet täynnä tavaraa tietenkin. Tästäkin selvittiin kuitenkin kunnialla.
Viimeistä saatiinkin sitten odottaa. Kaksi tuntia kului edellisen syntymästä ja hiljalleen alkoi verenpaine nousta. Kolme tuntia edellisestä eikä vieläkään minkäänlaisia merkkejä. Oltiin käytetty Lumosta ulkona kävelemässä ja hölkkäämässä useita kertoja ja joka kerralla sisään tultaessa supistukset alkoivat hyvin lievinä ja loppuivat muutamissa minuuteissa. Pieni paniikki alkoi nostaa päätään ja viestiä Anulle, että löytyiskö jotakin poppaskonstia, jolla saataisiin viimeinen pentu ulos. Ohje oli "mäkijuoksua tai portaita ja saa mennä niin kovaa kuin pääsee". Hetken pohdittiin, ettei tässä ole oikein mäkiä saatika portaita. Myös ongelmaa tuotti se, ettei oma juoksuvauhti tulisi riittämään meidän ikuisuusravurille. Ei auttanut kuin hypätä sähköpyörän kyytiin ja lähteä juoksuttamaan neitiä lähistöllä olevaan mäkeen. Neljä kertaa spurtattiin mäki ylös ja alas. Mammakoira ei oikein arvostanut tätä hommaa ja häntä sai lähes hinata perässä. Takaisin kotiinpäin tultiin kyllä sellasta vauhtia, ettei aiemmin ole nähty.
Tämän urheilusuorituksen jälkeen ei sitten tarvinnutkaan kauaa odotella, kun supistukset ja sitä myötä ponnistukset alkoivat. Lumos alkoi olla tässä vaiheessa jo hyvin väsynyt ja ei jaksanut pitää silmiä enää auki. Lopulta pentu alkoi näkyä kanavassa ja Lumos vielä kerran jaksoi ponnistaa, niin että pentu oli puoliksi ulkona klo 19:41. Avusteltii pentu sitten vauhdilla ulos, sillä pentu oli jo vihertävä ja veltohko. Hetken hieromisen jälkeen kuitenkin saatiin pentuun eloa ja alun limainen hengitys vaihtui nopeasti normaaliin. Pientä haparointia oli viimeisellä nisän kanssa eikä hän meinannut aloittaa ruokailua. Ohjailtiin pentua nisälle ja onneksi hän sitten sai juonesta kiinni ja pääsi lopulta maitobaarin ihmeelliseen maailmaan.
Nyt pentulaatikossa tuhisee neljä pientä poikaa ja erittäin onnellinen mammakoira. Lumos on hyvin luontainen emä, hoivaa pentuja ja varmistaa, että niillä on kaikki hyvin. Lumos ei myöskään suostu poistumaan laatikosta kuin pakottamalla tai viimeistään, kun alkaa takahampaat kellua ja ulos on aivan pakko päästä. Tällöinkin kuitenkin hieman emmitään laatikon vieressä, että tarvisikohan sitä sittenkään vielä lähteä.
Kaiken kaikkiaan synnytys sujui hyvin ja lopulta ei ollut yhtään niin kamala ja vaikea, kuin oli oletettu. Toki eri asiahan on, jos kaikki ei menekään kuin Strömsössä ja joutuu vaikeaan synnytykseen. Mutta pakko todeta, että ihan kiva, kun meidän molempien ensimmäinen synnytys oli näinkin helppo ja luonnollinen. Nyt onnelliset, mutta ehkä vähän väsyneet kasvattajat nauttivat pentulaatikon harmonisesta tunnelmasta hetken aikaa, ennenkuin täytyy alkaa käytännön asioita miettimään pidemmälle. PS. Kiitos Laura lempinimestä pojille!
